Titta Häkkinen
Finland

Countries

  • Finland

Cities

  • KARKKILA

Moi, olen Titta. Olen Oxygen Advantage hengitysvalmentaja, joogaopettaja, meditaatio- ja rentoutusohjaaja, reikihoitaja ja taidehistorioitsija. Olen aina ollut kiinnostunut hoitamaan hyvinvointiani kokonaisvaltaisesti. En vain kehoa tai mieltä vaan koko pakettia yhdessä. Kun menin joogatunnille ensimmäisen kerran yli 20 vuotta sitten, tiesin tulleeni kotiin. Tuolloin ymmärsin, kuinka tärkeää on kuunnella itseään.

Itseni äärelle hiljentymisen myötä olen saanut oppia myös palautumisen merkityksen. Emme voi koko ajan suorittaa täysillä ja olla paras versio itsestämme. Tarvitsemme palautumista, jotta voimme kokonaisvaltaisesti hyvin. Joogan kautta olen ymmärtänyt hengityksen merkityksen hyvinvointiimme, mutta Oxygen Advantage -koulutus nivoi lopulta yhteen kaiken aiemman oppimani. Viime aikoina olen kokenut hengityksen suuren vaikutuksen palautumiseen. Kuinka paljon voimme itse tehdä ja vaikuttaa hyvinvointiimme toiminnallistamalla hengitystämme.

Työskentelen omassa yrityksessäni kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin parissa. Tavassani työskennellä ja ohjata korostuu lempeys, oman kehon kuuntelu ja yhteys hengitykseen. Oxygen Advantage -valmentajana olen auttamassa ihmisiä palautumaan ja voimaan arjessaan paremmin.

Valmennan yksityisasiakkaita ja ryhmiä, kasvotusten ja verkossa.

Hi, I’m Titta. I am a certified Oxygen Advantage breathing instructor, a yoga, meditation and relaxation teacher, Reiki healer, and art historian. I have always been interested in a holistic approach regarding my own well-being – not only treating my body or my mind, but both of them. When I took my first yoga class over 20 years ago, I knew I had come home; I realised the importance of listening to oneself.

Getting in touch with my inner self, being in the moment, has taught me the signifigance of recovery. We cannot perform and push ourselves at full speed and be the best version of ourselves day in, day out. We need to recover and restore in order to feel well comprehensively. Practising yoga made me understand the effect of breathing has on our well-being, but it wasn’t until my training with Oxygen Advantage that everything I had learned so far was finally connected. Lately, I have experienced how significant the effect of breathing is on recovery. I have realised how much we can do ourselves, and how we can affect our well-being by practising functional breathing.

I am self-employed, focusing on a holistic approach to well-being. My work method is highly based on kindness, listening to one’s own body, and the connection to breathing. As an Oxygen Advantage instructor, my role is to help people to recover and to feel better in their everyday lives.

I coach individuals and groups, face to face and online.

0
    0
    Your Cart
    Your cart is emptyReturn to Shop